100 % Finnish archipelago

Meidän lampaat hoitavat Houtskarin saaristoa, kuten eläimet ovat tehneet vuosikymmeniä ennen meitä.

Tilamme sijaitsee ulkosaaristossa, Houtskarissa, Björkön kylässä, rengastien varressa. Meillä on noin 100 lammasta, joista suurin osa eri-ikäisiä karitsoja. Talven lampaat ovat sisällä lampolassa, mutta kevään tullen he pääsevät laiduntamaan ympäri Houtskarin kaunista saaristoa.

Luonnonlaitumia saarissa

Lampaamme jakautuvat keväällä eri puolille Houtskarin saaria huolehtimaan maisemoinnista ja elvyttämään monipuolista kasvustoa. Luonnonlaitumien hoito tasapainottaa lampaiden aiheuttamaa ilmaston kuormitusta, tämän vuoksi luonnonlaidunlampaat ovat ilmastoystävällisiä lampaita.

Vielä 70-luvulla yleisesti lampaat, lehmät ja hevoset huolehtivat etteivät laitumet kasvaisi umpeen. Tämän jälkeen eläinten pito on harventunut, mikä on aiheuttanut monien saarien ja laidunalueiden rehevöitymisen. Rehevöinti suosii vain vahvoja kasveja ja heikommat häviävät.

Olemme jo nyt muutamassa vuodessa saaneet todistaa kuinka maisema voi muuttua lampaiden laidunnan alettua. Ennen alueilla oli vaikea kävellä eikä näkyvyyttä ollut juurikaan. Lampaiden jälkeen maisema on putsattu noin metrin korkeuteen asti :) Lampaat ovat maisemoineet metsäniityt "englantilaisiksi puistoiksi" ja rantojen paksut kaislamuurit ovat hävinneet parhaimmillaan kokonaan. Uskomatonta - eikö!

Seljankämmekkä / Adam och Eva

Lampaat

Meidän lampaat ovat Suomen alkuperäisrotuisia suomenlampaita. Tämä rotu valikoitui siksi, että tarkoitus oli laidunnuttaa lampaita luonnonlaitumilla, johon suomenlammas on parhaita valintoja.

Suomenlammas luokitellaan keskisuureksi lampaaksi ja uuhen keskipaino on n. 70 kg ja pässin n. 95 kg. Suomenlampaan villa on arvostettua ja yhdestä lampaasta saadaan keskimäärin 3 kg / vuodessa.  Sikiäväisyydessä suomenlammas on myös huippuja. Uuhi synnyttää keskimäärin 2-3 karitsaa, meillä suurin määrä yhdestä uuhesta on viisi karitsaa.

Lampaat keritään kaksi kertaa vuodessa ja samalla huolletaan sorkat. Yleensä laidunkauden jälkeen luonto on hoitanut sorkat ja lampurit pääsevät helpommalla. Vaikka lammas mielletään huolettomaksi lemmikiksi, niin kyllä siitä pitää huolta pitää. Lampaalla on oltava riittävästi hyvälaatuista vettä, suolaa, kivennäisiä, ruokaa sekä kesälaitumilla pitää tarkastaa, että kaikki voivat hyvin. Ja tämä vain on pieni esimerkki lampurin tehtävistä.

Toimintaa läpi vuoden...

Talvella lampaat ovat lampolassa. Ensimmäiset synnytykset sijoittuvat tammi-maaliskuuhun. Synnytysten ohessa tehdään karitsojen punnituksia vähän väliä. Nyt, kun lampaat ovat suojassa, poissa laitumilta, on lampureiden tehtävä hoitaa laitumia. Eli kaadetaan puita ja siivotaan laitumia oksista yms. Lisäksi suunnitellaan seuraavaa laidunkautta - kuka menee mihinkin laitumeen yms. Myös kirjanpito ja kaikki viralliset asiakirjat pitää tässä kohtaa varmistaa.

Keväällä alkaa aitausten rakennus ja lampaiden ulosvienti, samalla kun hoidamme emoja ja heidän karitsojaan, ruokkien myös Nursery-ryhmää, jotka ovat ns. tuttipullokaritsoja. Loppukeväästä, huhti-toukokuussa on toinen karitsointierä. Tässä myös erotellaan  ensimmäisen erän pässikaritsat pois tyttöjen luota, koska suomenlammaspässi tulee sukukypsäksi 4 kk iässä eikä haluta mitään riskejä tällä saralla. Lampaiden yleisen terveyden ja komplikaatioiden välttämiseksi on tärkeää huolehtia, että isäpässi ei ole sukua emouuhelle, mikä tarkistetaan tuotosseurannan tietokannasta. Lampurien huomio menee usein lopputiineiden emojen seurantaan, synnytyksiin sekä pikkukaritsojen vointien tarkkailuun - kaikkien ruokintojen ym. ohessa.

Kesällä hoidetaan laitumia ja lampaita laitumilla. Mahdollisesti siirrellään lampaita laitumelta toiselle. Lisäksi käydään saarilaitumilla pitämässä lampaita kesynä ja tarkistamassa niiden vointeja. Kaiken ohella- tai pääsääntöisesti, tehdään heinätöitä yms. 

Syksyllä kootaan lampaita saarista ja silloin erotellaan lampaat eri ryhmiin, kuten esimerkiksi astutusryhmään / -ryhmiin. Taas on aitauksien purkua ja tekoa. Lopuksi taas kerätään lampaat laitumilta ja viedään sisälle suojaan. Toisaalta lampaat kyllä selviäisivät talven ulkonakin, kunhan on jokin suoja, mutta lampurit eivät siitä ehkä selviäisi ;)

Kaikista tekemisistä on aina pidettävä kirjaa ja oltava ajantasaiset tiedot. Tämä on aikamoinen haaste kaiken fyysisen työn lisäksi, mutta ei voi sanoa, että lampurin työ olisi yksitoikkoista ja tylsää.