PAIMENTILA

Miltä tuntuisi asua keskellä saaristolaiskylää, tunnelmallisessa vanhassa maatilan päärakennuksessa, käydä pyörä- tai kävelylenkillä rapsuttelemaan lampaita...

päärakennus
päärakennus

Lammaspaimenet saavat kokea historian havinaa tässä saaristokylän keskellä sijaitsevassa yli 100 vuotta vanhassa maatalossa. 

Paimentilalla on tilaa liikkua niin sisällä kuin ulkona. Talon 100 m2 on jaettu kamariin, suureen tupaan, tunnelmalliseen saliin, eteiseen ja valoisaan kuistiin. Ulkopuolella on iso terassi ja nurmikkoa jossa voi tehdä vaikka kärrynpyöriä :)

Sali
Sali

Sauna on kätevästi pihalla erillisenä rakennuksena, joten sen lämmittäminen ei lämmitä kesäkuumalla sisätiloja, jotka ovatkin ihanan viileitä kesällä. Jos kuitenkin haluaa, niin takkojen avulla saa talon hyvinkin lämpimäksi viileempinäkin aikoina. On sitten sähköpattereitakin, jos takkaa ei halua lämmittää.

Huussi, eli ulkovessa, löytyy myös läheltä, mutta kuitenkin niin, että saa rauhassa asioida. Huussille antoi yksi paimen arvosanaksi "täyden kympin vessa", joten huussia ei tarvitse mitenkään vierastaa.

Paimentilalta löytyy kaksi aikuisten ja kaksi eri kokoista lasten polkupyörää, jotta voi ajella lampaita katsomaan tai muuten vain tutkia lähialueiden maisemia - missä riittääkin katseltavaa!

Jos kuitenkin haluaa vähän rauhallisemmin ottaa, niin voi heittää pyyhkeen nurmikolle ja intoutua lukemaan kirjaa. Kirjoja löytyykin laidasta laitaan salin kirjahyllystä. Tai sitten vaan köllötellä sohvalla ja katsella televisiota, mutta sitä voi kyllä tehdä kotonakin...

Sauna ja navetta
Sauna ja navetta

Vaikka talossa on moderneja vivahteita, niin ei voi välttyä kokemasta perinteistä tunnelmaa. Ja tunnelma tilalla onkin ihana, kuten niin monet paimenet ovat sen todistaneet.

Paimentilalla on paimenia ollut useana vuonna ja olemme saaneet todella paljon positiivista palautetta. Viikko on kovin lyhyt aika, mutta sinä aikana ehtii kuitenkin kokea yhtä jos toista. 

Olemme kiitollisia, että olemme saaneet tutustua niin moniin ihaniin ihmisiin.


Vuokraus

Majoittuminen 1 - 6 henkilöä

Vuokra-aika alkaa maanantaina kl 16:00 ja päättyy sunnuntaina kl 16:00

Viikonlopun vuokra-aika alkaa perjantaina kl 12:00 ja päättyy sunnuntaina kl 16:00  


SYYSTARJOUS

1.9.-31.10.2021

450 € viikko + vakuus + henkilömaksu

tai

250 € viikonloppu + vakuus + 6 € / henkilö


Hinta:

1.5. - 30.8.:

viikko 588 €

1.9. - 30.4.:

viikko 468 €

viikonloppu 250 €

vuokran päälle tulee aina:

70 € vakuusmaksu

18 € / henkilö / viikko

lapset alle 14-v 9 € / lapsi / viikko

viikonlopun henkilömaksut 9 € aikuinen ja 4,5 € lapsi

Hinnat ovat päivitetty syyskuussa 2021 ja ovat toistaiseksi voimassa. Vuokranantaja pidättää oikeuden muuttaa hintoja. 

Varaustilanne

Koko syksy on vapaana!

Elo- syyskuun vaihteessa tuli uusia karitsoita rapsutettavaksi...


Varaus astuu voimaan, kun vuokra, henkilömaksu ja vakuus on maksettu tilille. Alustavasti varattu viikko voidaan varata toisaalle, jos varausta ei olla ajallaan vahvistettu. 

Kuukautta aikaisemmin peruttu varaus maksetaan kokonaisuudessaan takaisin. Tämän jälkeen maksetaan puolet vuokrasta sekä henkilömaksut ja vakuus. Jos varaus perutaan viikkoa ennen sovittua tuloa, niin maksetaan vain vakuus ja henkilömaksut takaisin. Vuokralainen huolehtii vakuutuksista, tila ei korvaa mahdollisia loukkaantumisia / sairastumisia tai matkan peruuntumista sairastumisen johdosta.

* Vakuus maksetaan vuokrauksen yhteydessä ja se maksetaan takaisin vuokralaiselle, kun asunto on hyväksytysti tarkastettu (kaikki on siivottu, paikallaan ja ehjiä) ja olemme saaneet vuokralaisen tilinumeron, mihin vakuus maksetaan.

Sängyissä on peitot ja tyynyt, mutta petivaatteet / makuupussit vuokralainen tuo mukanaan, tai vuokraa tilalta. Liinavaatevuokra sisältää yhden lakanan, pussilakanan, tyynyliinan sekä pyyhkeen.

Vuokralainen huolehtii, että asunto / mökki on samassa kunnossa lähtiessä kuin tullessa.

Sisällä ei saa tupakoida.

Ei lemmikkejä Paimentilalle, tila soveltuu myös allergisille.

Tarkempi opastus annetaan tilalla ja toivotetaan rentouttavaa ja kokemuksellista lomaa 😊


Onlinevaraus

Varaa paikkasi ajoissa. Vahvistamme varauksesi sähköpostilla.